Olen vuosimallia 1977 ja pienen kylän kasvatti Rauman syrjäseuduilta. Taustasta huolimatta osaan kohtuullisen selkeää suomea! Suuren osan työelämästäni olen omistanut viestinnälle ja luonut uraa myös kansainvälisillä areenoilla. 

Vaikka pidin – ja edelleen pidän – viestinnästä ja vaikka se kantaa kaikkea tekemitä, se ei ollut minulle syy nousta sängystä ylös. Mikään ei ollut. Hyvää oloa tai merkityksellisyyttä eivät myöskään tuoneet hyvä avioliitto, mies tai tyttäreni syntymä. Vuosien myötä katosin muiden toiveisiin ja haluihin, piti miellyttää ja tehdä muiden oloa hyväksi omalla kustannuksella. Kaikkien piti tykätä minusta. Aina piti jaksaa ja venyä. Eikä muiden tarvinnut auttaa, sillä olin lapsuudessa oppinut, että yksin on pärjättävä.

Lopulta tajusin, että jos lyöt pöllöllä kantoa tai kannolla pöllöä, niin se on aina pöllö, johon sattuu. Sain todellisen herätyksen eräänä marraskuisena viikonloppuna 2016, kun katselin ympärilläni olevia ihmisiä. He olivat iloisia. Näky oli minusta absurdi ja ajattelin ensin, että vitjat mitä teeskentelijöitä…. kunnes tajusin, että MINÄ olin absurdi. En muistanut, milloin olin viimeksi aidosti hymyillyt ja ollut iloinen. Tuosta musertavasta havainnosta alkoi syvällä olleen surun ja tuskan purkaminen. Kerros kerrokselta, vuosi vuodelta. 

Tältä pohjalta ponnistin kasaan Fundamentorin. Siinä yhdistyvät hauskuus (fun) ja mentorointi (da mentor). Kaikki kokemani tuskan hetket ovat ollut tärkeä pohja työlle, jota nyt teen auttaakseni muita ihmisiä oppimaan pois vanhoista, itselleen epäsuotuista tavoista olla ja samalla löytämään aito itsensä ja paremmin toimivat arjen toimintamallit. 

Minä selviydyin tyhjyyden tunteesta, masennuksesta, kiusaamisesta, liiallisesta kiltteydestä… Myös sinä pystyt ihan mihin vain. Kaiken huipuksi matka uuteen, parempaan versioon sinusta voi olla hauska, kunhan päätät luottaa ensimmäiseen muutoksen askeleeseen, oli se miten arka tahansa.