Viime päivinä silmiini on tullut huomattavan paljon jaksamiseen liittyvää asiaa. Hyvä ystäväni Pauliina kirjoitti yrittäjän jaksamisesta ja siitä, miten yhä – raskaampienkin hetkien lauettua –takaraivossa painaa pelko resurssien riittämisestä. Uskon hänen puhuvan taloudellisen riittämisen ohella rivien välissä myös henkisestä jaksamisesta. Tässä kirjoituksessa pohdin, missä kulkee jaksamisemme raja ja milloin on hyvä viheltää peli poikki.
Ihailemme ihmisiä, jotka saavat aikaan ja miten vuorokauden tunnit riittävät töille, liikunnalle, perheelle ja joillakin superihmisille aikaa jää jopa opiskelulle. Näitä superihmisiä haluaisimme olla, jos vaan jaksaisimme nousta aamulla aikaisin, jos vain nukkuisimmekin 6 tuntia yössä, jos vain jaksaisimme hymyillä – ja jos vain osasimm ottaa tuulettimen mukana tulevat p%sk#t ilolla ja valolla naamaan, koska siitähän voi oppia jotain tooooosi hyödyllistä…
Elämä ei ole kaikille sama. Kapasiteettimme kestää rasitusta on yksilöllistä ja motivoitumisen strategiat vaihtelevat. Vaikka kuinka upottaisimme ihmisiä DISC-muottiin tai sinisiin, keltaisiin, vihreisiin tai punaisiin ihmistyyppeihin (kirjasta Idiootit ympärillämme), jokaisella meistä on uniikki historia ja elämä, ettei sellaista taikanappia olekaan, jota painamalla voisimme ratkaista jokaisen jaksamisen strategiat kohdalleen. Kykymme käsitellä tapahtumia ja niiden synnyttämiä tunteita ovat yksilölliset.
Ja siinä se jutun juju onkin. Miten käsittelet tunteitasi? Käsitteletkö ollenkaan? Oletko tuskan hetkellä pysähtynyt kuuntelemaan itseäsi?
Monet – liian monet – ovat tottuneet pakenemaan tunteitaan. Ne puretaan liikkumalla, syömällä, juomalla, shoppailemalla, pelaamalla, lääkkeillä… haemme hetken helpotusta asioista, jotka joko tuovat hyvän olon tunteen edes hetkeksi tai turruttavat ne piiloon. Asiat harvemmin vain ratkeavat piilottamalla, ja häpeän tunne, pelko arvostelusta tai riittämättömyyden tunne voivat tiedostamattamme estää meitä avaamasta ovia kevyempään elämään. Ja sitten sitä elämää vain jaksetaan, kun on pakko jaksaa (vaikka ei meitä todellisuudessa kukaan muu kuin me itse pakota tekemään yhtään mitään).
Netti on pullollaan ohjeita ja teesejä siitä, miten jaksaisit paremmin. Ota näitä vitamiineja purkista, meditoi tunti, liiku niin ja syö näin.
Jos kuljemme jaksamisen äärirajoilla liian kauan, jos olemme aina auttamassa kaveria ja hymyillään silloinkin, kun poskipäitä kiristää ja silmät voisi laittaa väsymyksen vuoksi laturiin, olemme unohtaneet sen yhden ja kaikkein tärkeimmän asian: itsemme.
Kun on tottunut olemaan vahva ja muiden tukena, oman hyvinvoinnin rajat hälvenevät. Vertaamme liikaa muihin, jotka samassa tilanteessa jaksavat, tekevät ja tuottavat. Mutta mistä tiedät, millaista kipua insta tai fb-postausten takana? Monet pakenevat tunteitaan myös suorittamiseen. Ja onko sillä edes merkitystä, mitä muut ajattelevat?
Pauliinan blogikirjoituksen kommenteissa oli yrittäjäkollegan kiitos siitä, miten Pauliina oli auttanut häntä vain sanomalla ”Tiedätkö, sinun ei ole aina pakko jaksaa”. Koska tiedän kontekstin, ymmärrän tavoitellun asian ja sanat, jotka lohduttivat. Tuki on äärettömän tärkeä ihmiselle, jonka repussa on liikaa kamaa. Joskus pelkkä läsnäolo auttaa, jos kokee olevansa yksin. Kääntäisin ajatuksen kuitenkin positiiviseen muotoon: juuri nyt sinun on hyvä jaksaa, jaksaa pitää huolta itsestäsi.
Sinä, joka kamppailet jaksamisesi äärirajoilla: vihellä peli poikki, jos ei tunnu hyvältä. Jo virtaa ei tahdo riittää arkisiin asioihin ja pienempiäkin asioita alkaa siirtyä aina siihen huomiseen, koska tänään ei jaksa. Pitkittynyt stressi ilmenee univaikeuksina, heikentyneenä muistina, väsymyksenä, ärtymyksenä, saamattomuutena…
Olet hyvinvointisi äärirajoilla, jos tunnet, ettet oikein ole enää oma itsesi.
Kun viimein ymmärrät ja uskallat pysähtyä, mieti, mitä tunnet. Kuuntele sisintäsi ja kehoasi, mitä se kaipaa. Onko se lepo. Onko se loma. Onko se some-paasto. Onko se ilta ystävien kanssa tai aivot-narikkaan kirja. Onko se kaksi viikkoa, jolloin voit tehdä ei-yhtään-mitään. Tee sitä, mikä ikinä tuokaan aivoille lepoa ja keholle&mielelle iloa, rauhallisuutta, levollisuutta ja hyvää oloa riippumatta siitä, mitä naapuri, äiti tai joku muu sanoo. He eivät voi tietää, mikä on sinulle parasta. Eihän lääkärikään määrää lääkkeitä naapurille, äidille tai sille jollekin muulle, jos sinulla särkee päätä. Kun sinä jaksat, jaksat jossain kohtaa taas paremmin auttaa muita. Vedä siis happinaamari ensin itsellesi, vasta sitten muille. Ei ole muiden etu, että romahdat. On sen sijaan kaikkien ilo, että jaksat! Levollisuudesta käsin pystyt myös tekemään laadukkaampia ratkaisuja elämässäsi.
Tulemme harvoin ajatelleeksi, että pahimmillaan väsymyksemme ja uupunut olemuksemme jopa rasittaa muita, jos he joutuvat huolehtimaan siitä, että jaksammeko ja pystymmekö. Pidetään siis hyvää huolta itsestämme. Sitä meidän tulisi jaksaa. Joka päivä.
