Pysähdymme turhan harvoin itsemme äärelle. Kuka olen. Millainen olen. Ja millainen olen oikeasti, kun kaikki ulkopuoliset odotukset otetaan pois ja jäljelle jää vain se, mitä minä haluan ja odotan elämältä.
Aaro Löf puhuu uskalluksesta olla oma itsensä, ja minä olin saman asian äärellä torstaina 10.1., kun pidimme yhteistyökumppanini ja ystäväni, henkisen hyvinvoinnin valmentajan Sanna-Maria Rantasen kanssa webinaarin teemalla Unelmaminä – parisuhdepommista unelmasuhteeseen.
Me uskomme, että unelmien parisuhde perustuu aitouteen ja todelliseen itseesi. Unelmasuhteen voi siis rakentaa, kun alkaa työstää unelmaminää. Se puolestaan pohjaa kuuteen, toisiensa kanssa vahvasti naimisissa olevaan tekijään.
Kun alat olla oma itsesi ja elää itsesi näköistä elämää, avautuu ovia myös unelmasuhteeseen.
Parasta kehittämässämme Unelmaminä-konseptissa on se, että alkaa ottaa vastuuta omasta onnestaan eikä pidäkään onnensa avaimia enää kumppaninsa taskussa! Ainoa ihminen, johon sinulla on 100 % valta vaikuttaa, on sinä itse.
Unelmaminän kuusi tekijää
- Tunne tunteesi. Tunteet on tarkoitettu tunnistettaviksi, tunnustettaviksi ja tunnettaviksi! Hyväksymällä sen, että elämään kuuluu tunteita – niin hyviä kuin haitallisiakin – ja että niitä voi oppia hallitsemaan, elämä helpottuu. Oppimalla tunteistaan, pystyy vaikuttamaan ajatus-tunne-ketjuun, joka määrää ja muotoilee meidän kulloisenkin päivän. Tiedättekö tunteen, kun yksi huono hetki ja ajatus pilaa koko päivän? Mitä jos oppisikin hallitsemaan ajatuksille antamia merkityksiään ja keventäisi oloaan? Parisuhteessa on helpompi elää, kun antaa tunteille tilaa, käsittelee ne kulloisenakin hetkenä rakentavasti eikä dumppaa niitä mielen sopukoihin. Out of sight ehkä, mutta ei koskaan ja kokonaan out of mind.
- Rakkaus. Mikäpä on sen ihanampi tunne kuin rakkaus? Puute rakkauden kokemisessa aiheuttaa mm. tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta. Se rakkaus, johon viittamme, on nimenomaan terveestä rakkaudesta itseään kohtaan. Tärkein ihmissuhde, joka sinulla koskaan tulee olemaan, on suhde itseesi! Siksi unelmasuhteen luominen tulee aloittaa siitä, että rakentaa unelmaminää. Jos et rakasta itseäsi, mikään määrä ulkopuolista todistetta ei riitä. Mietipä esimerkiksi jotain tuntemaasi ihmistä, joka ei ole omasta mielestään tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi laiha. Kuinka monta kertaa olet kehunut ja sanonut, että olet nätti tai että et todellakaan ole lihava. Ja siltinkin seuraavalla kerralla ystävää ahdistaa, kun jalat ovat liian isot. Sama pätee rakkauteen. Jos et osaa rakastaa itseäsi ja et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet, vaikka joku sata kertaa sanoisi ”minä rakastan sinua”, joku osa sinussa ei tahdo sitä uskoa ja epäilet sanojen aitoutta.
- Pelot. Pelosta saa hyvää buustia, jos olet hengenvaarassa. Vaan harvoin me olemme hengenvaarassa. Pelosta käsin eläminen rajoittaa ja paisuttaa haasteellisia hetkiä turhaan. Monet rakkauden teot saattavat itse asiassa pohjata pelkoon: itse tein vuosikausia palveluksia muille omalla kustannuksellani kunnes tajusin, että hyvien tekojeni takana oli pelko, ettei minusta tykättäisi. Pelko, etten riitä. Pelko on hyvä opettaja ja tarjoaa tilaisuuden luoda uutta. Ja kun oppii hallitsemaan pelkoja, teot ja valinnat ovat aidompia.
- Anteeksianto. Kuvittele tilanne, että joku on loukannut ja satuttanut sinua. Kuvittele, että tuo loukkaantumisen tunne ottaa huonoksi menneen omenan muodon. Pistät sen omaan taskuusi. Siellä se taskussa kivasti kehon lämmössä muhii ja alkaa haista aina vain pahemmalle. Näin käy myös sinulle, kun pidät kiinni loukkaantumisen tunteesta ja kannat anteeksiantamattomuuden taakkaa mielessäsi. Meidän ei tarvitse hyväksyä toisen väärää tekoa, mutta voimme siitä huolimatta antaa anteeksi, koska sillä vapautamme itsemme. Anteeksianto on rakkautta ja rakkaus anteeksiantoa.
- Kiitollisuus. Se, mihin kiinnitämme elämässämme huomiota, lisääntyy. Olemalla kiitollinen pienistä asioista, miten iloinen ja onnellinen voikaan olla, kun iso kiitollisuuden aihe tuodaan tarjottimelle? Jokainen meistä tietää, miten inhaa on saada huonoa palautetta. Saati, että sitä tulee jatkuvalla syötöllä. Jos sinulla ei ole parisuhteessasi mitään hyvää sanottavaa, herää kysymys, mikä estää tekemästä muutoksia? Mikä estää lähtemästä? Mikä pitää kiinni? Mikä on hyvinvointisi hinta? Jos pitkittynyt stressi sairastuttaa, niin olisiko tärkeämpää tehdä hyvinvoinnin eteen vaadittavia ratkaisuja ennen kuin menettää terveytensä?
- Ravitse mieltäsi. Ihminen on kokonaisvaltainen, kompleksinen yhdistelmä eri tekijöitä, joista jokainen suoraan vaikuttaa hyvinvointiin. Konsepti ei synny pelkästään sopivasta määrästä liikuntaa, lepoa ja hyvää ravintoa, vaan olennaiselta osin myös siitä, miten ruokit mieltäsi. Millä äänensävyllä puhut itsellesi? Edistävätkö tekosi mielenvirkeyttä vai rikkovatko ne mielenrauhaa? Mitä enemmän elää oman arvomaailman mukaista elämää, sen varmemmalla pohjalla on ja myös muiden edellä mainittujen tekijöiden työstäminen helpottuu.
Kenen elämää elät?
Jokainen on itsensä paras asiantuntija. Kukaan ei voi sinua paremmin tietää, mikä on sinulle hyväksi. Miksi siis tuhlata aikaa pyrkimällä miellyttämään muita, kun voit alkaa miellyttää itseäsi ja ympäröidä itsesi ihmisillä, jotka pitävät sinusta sellaisena kuin oikeasti olet? Ja mitä jos alkaisit puhua itsellesi samalla armollisuudella ja ystävällisyydellä, jolla kohtelet parasta ystävääsi?
Sellainen on unelmaminä. Sellaisen aidon ihmisen kanssa minä ainakin haluan seurustella.
Hanna Maria
Muutosvalmentaja ja mielen PT
P.S. Tallenne Unelmaminä-webinaarista on nähtävissä Webinaari-tallenteet-sivulla. Kuvan laatu on jostain syystä heikko, mutta olen armollinen itselleni, kaikille hassuille naamanväänteille ja oudoille sanavalinnoille. Elämänmakuiseen unelmaminään kuuluvat kaikki nämäkin!