MUUTOSVALMENNUS

Muutosten toteuttaminen on prosessina varsin yksinkertainen:

  1. Ensin tulee ymmärtää ja hyväksyä, että sinulla on ongelma. Monet addikteista jollain tasolla tietävät, että heidän toimensa eivät ole ok, mutta koska mieli on suojelevainen ja koska addiktion/käyttäytymisen pohjalla on joku alitajuinen hyvää palveleva tarkoitus, ympäristön viesti ongelman vakavuudesta ei koskaan mene perille.
  2. Ei vielä riitä, että tunnustaa ongelman olemassaolon, vaan sen jälkeen pitää ymmärtää, että on vaihtoehtoja.
  3. Kolmas ja haastavin vaihe on, että tekee töitä muutoksen toteuttamiseksi.
Kun olet päässyt vaiheeseen kolme, minusta on sinulle hyötyä. Annan vauhtia ja tarjoan vaihtoehtoja, mutta loppupelissä kyse on aina sinusta. Olet itsesi paras asiantuntija, enkä voi tehdä työtä puolestasi. Muutos alkaa sinusta ja päättyy sinuun.

Vinkki, miten asetat tavoitteita

Konsepti on tässäkin suoraviivainen: 

  1. Tavoitteen tulee olla positiivisessa muodossa. Katso siis eteenpäin, paina kaasua ja anna mennä! En ole nähnyt yhtäkään menestyvää ihmistä, joka ajaisi eteenpäin jalka jarrulla ja silmät peruutuspeilissä. Esimerkiksi näin: haluan laihtua. Esimerkiksi ei näin: en halua olla lihava.
  2. Puuttuvat resurssit. Mieti, mitä sinulta puuttuu tai mitä tietoa ja taitoa tarvitset lisää, missä ajassa pitää mitäkin tapahtua. Tässä kohtaa siis katsot tarkkaan, mitä konkreettista arjessa pitää tapahtua. Näin varmistat, ettet ole riippuvainen kenestäkään muusta saavuttaaksesi tavoitteet. 
  3. Tavoitteen ”ympäristöystävällisyys”. Mieti, mitä mahdollista haittaa tavoitteeen saavuttamisella olisi. Esim. oma unelmani on päästä jälleen ulkomaille töihin. Tällä olisi merkittävä negatiivinen vaikutus perheelleni. Pystyisinkö elämään tämän asian kanssa hyvillä mielin?
  4. Tavoitteen tulee olla miellettävissä oleva. On tutkittua, että ne ihmiset, jotka parhaiten onnistuvat tavoitteissaan, ovat niitä, jotka pystyvät visualisoimaan tapahtuman aivan kuin heillä olisi jo se, mitä he haluavat. On hankala saavuttaa tavoitetta, johon ei alitajuisesti usko.

Muutu mieleltäsi ja luo näköisesi onnellinen elämä

Vaikka muutoksenhallinnan ja tavoitteiden asettamisen konseptit ovat varsin suoraviivaisia, tieto oikeista tavoista toimia ei aina riitä: pitää tehdä muutoksia myös tiedostamattoman mielen tasolla. Mielemme ja jopa kehomme nimittäin tykkää pitää kiinni totutusta ja tunnetusta tavasta toimia.

Pysyvät elämäntapamuutokset saadaan onnistuneesti maaliin vain, kun tunnistetaan tiedostamattoman mielen muutosta vastaan taistelevat uskomukset ja muutettua ne muutosta tukevaksi. Onnistuneen muutoksen ytimessä onkin se, että muutut mieleltäsi. Mielikuvissasi. Mielelläsi.

Jaa taakkasi, ota yhteyttä!

Kun otat yhteyttä, pureudumme juuri sinun henkilökohtaiseen haasteeseesi sinun maailmastasi käsin. Jos olet onnistunut rakentamaan itsellesi ongelman, onnistut varmasti myös löytämään avullani toimivimmat ratkaisut ongelman purkuun. Vain sinä voit tietää, mikä sinulle on parasta, ja minä voin auttaa valaisemalla tietä ja rakentamalla siltaa eteenpäin.

Voin auttaa mm. stressinhallinnassa, painonhallinnassa, tupakoinnin lopettamisessa, itsetunnon parantamisessa, fobioiden purkamisessa, ahdistuneisuudessa… missä tahansa teemassa, jossa koet tarvitsevasi apua ja omat voimasi eivät riitä.

Laita siis posti@ tai soita, kun haluat saavuttaa mielenrauhaa ja iloisempaa otetta elämään. Samalla otat ensimmäisen, merkittävän askeleen kohti parempaa versiota sinusta! Puolen tunnin konsultaation saat ilmaiseksi, joten riskit on pienet, mutta mahdollisuudet suuret <3

VALMENNUSHINNAT

  • 30 min kartoitus – ilmainen!
  • 1 h – 79,00 €
  • 4 kerran tapaamiset 65 €/h

Kaikki valmennussessiot alkavat tilanteesi kartoittamisesta. Jotta haasteisiisi löytyy juuri sinulle paras mahdollinen ratkaisu, on ymmärrettävä ongelman tai haasteen luonne. Ja jos et ole tyytyväinen, maksuvelvollisuutesi raukeaa.

Varaa ilmainen kartoitus ottamalla yhteyttä. <3

Hinnat sisältävät alv. 24 %

Huom! Valmennukset eivät korvaa lääketieteellistä hoitoa.